Ohjeita ja oppaita lukemiseen ja lukemisen kehittämiseen löytyy ainakin ylipistojen ja korkeakoulujen sivuilta. Tällä sivulla on linkkejä mielenkiintoisilta vaikuttaneisiin ohjesivuihin. Näitä lähteinä käyttäen tälle sivulle työstetään tarvittaessa Action reading -prosessien tarpeisiin sovellettuja lukemisen ohjeita.

- Turun yliopiston opiskeluohjesivuille on koottu luettelo taitavan lukemisen piirteistä . Sivuilla on myös näkemyksiä lukemisen strategioista ja lukunopeudesta. Pääset TY:n ohjesivulle edellä olevasta linkistä ja siellä vasemmassa reunassa olevan sisällysluettelon kautta pääset edelleen lukemistä käsitteleville sivuille.

- Oulun yliopiston sivuilla olevalla oppimisklinikalla on Ymmärrä lukemaasi -ohjeet, joissa lukeminen jaetaan eri vaiheisiin. Jokaisessa vaiheessa lukeminen on erilaista. Ohjeissa kerrotaan vaiheiden sisällöstä ja annetaan vinkkejä lukemseen.

- 7-Eeroa sivustolla on tietoa lukemisen taidosta. Ohjeissa käsiteltäviä aiheita ovat Lukemisen taito opiskelussa, Etsi kiinnostavia asioita, Tavoitteena ymmärtäminen, Apukysymykset, Kirjan kaava, Kriittinen ja uutta rakentava lukutaito, Tavoite lukemiselle, Luku- ja toimintastrategiat, Tekstin jäsentäminen, Tekstin tehokas oppiminen, Muistiinpanot, Ohjeita muistiinpanojen tekemiseksi.

- Tampereen yliopiston verkkotutor-sivuilla todetaan, että lukemisen onnistumnen riippuu lukijasta. Oppimisympäristöjen ja -muotojen monipuolistuminen ei ole vähentänyt kirjallisen oppimateriaalin merkitystä opiskelussa. Mikä olisi yhtä nopea ja tehokas tapa tiedonhankinnassa kuin lukeminen? Näinä avointen oppimisympäristöjen aikoinakin kirja (lehti tms.) on huomattavasti "avoimempi" kuin yksikään cd rom tai tietoverkko. Sitä voi lukea missä vain, koska vain - kunhan valoa riittää (tai kunhan sen ensin saa hankittua luettavakseen)!
Lukematon kirja on maailma, joka todellistuu vasta lukemisen aikana. Parhaimmillaan se herättää aivan uudenlaisia ajatuksia, jotka jatkavat elämäänsä vielä lukemisen loputtuakin. Pahimmillaan lukeminen on mekaanista sivun kääntämistä ajatusten liidellessä aivan toisissa maailmoissa. Missä on silloin vika? Huonossa tekstissä, lukijassa, olosuhteissa, tavoitteissa vai missä?
Yleinen orientoituminen, suhtautuminen ja suuntautuminen opiskeluun ja oppimiseen, vaikuttavat aika paljon siihen, miten lukeminen onnistuu. Ei voi väittää, että kirjalliset oppimateriaalit aina olisivat Nobelin arvoisia, mutta motivoitunut ja itselleen selvät tavoitteet asettanut oppija onnistuu löytämään monenkirjavastakin materiaalista rakennusainetta omalle oppimiselleen. Jos motivaatio on ulkoinen, eivätkä oppimisen sisällöt muutenkaan kiinnosta, ei tieteellinen teksti välttämättä asiaa paranna.

- Vaasan yliopiston Lukeminen ja tenttiin valmistautuminen -sivulla todetaan, että erilaisten lukemistapojen - silmäilyn, perusteellisen lukemisen ja kertaamisen hallinta edistävät tekstien omaksumista. Ohjeena tehokkaaseen lukemiseen esitetään: varaa riittävästi aikaa, keskity vain lukemiseen, lue tavoitteellisesti: mieti, mitä haet kirjasta, silmäile ja esikatsele kirja aina ensin, tutustu sisällysluetteloon, selaa kirja kannesta kanteen, ”ime” otsikot, lue kirja "sukellellen", tarkentaen esim. tärkeinä pitämiäsi kohtia, lue kokonaan se mikä tuntui vieraalta/mielenkiintoiselta tai mitä luennoilla on painotettu, tee omia muistiinpanoja paperille.


- Keskipohjanmaan ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikön sivuilla olevassa työkalupakissa kuvataan SQ3R –lukemistekniikka, joka on poimittu kansainvälisen lukemisseuran julkaisemasta How to read a book –teoksesta. SQ3R tarkoittaa:

S - survey (silmäily)
Q - question (kysymysten teko)
R1 - read (luetaan teksti)
R2 - recite (tehdään selkoa)
R3 - review (kerrataan)

Silmäily
- Arvioidaan luettavaa tekstiä, esimerkiksi kuka kirjoittaa, mitä kirjan nimi kertoo.
- Kirjoittajan esipuhe kertoo, miksi kirja on kirjoitettu – perehdy siihen.
- Tutki sisällysluettelo tarkasti, lue se ajatuksella.

Kysymysten tekeminen
- Vuoropuhelu tekstin kanssa.

R1= luetaan koko kirja
- Yritä ymmärtää lukemasi teksti ja pidä mielessäsi kysymysten tekeminen.

R2= tee itselle selkoa luetusta
- Voit esimerkiksi kokeilla kertoa yleispiirteittäin kirjan sisällön sen luettuasi, itsellesi tai vaikka kaverillesi. Voit myös kirjoittaa avainsanoja muistiin. Pysähdy esimerkiksi jokaisen kappaleen jälkeen, ja kertaa mielessäsi luettu. Luetun selvittäminen auttaa muun muassa muistamisessa, säästää lukuaikaa, auttaa keskittymään, kertoo lukijalle milloin ei ole ymmärtänyt luettavaa tekstiä jne.

R3= koko kirjan kertaaminen
- Voit kerrata lukemasi uudelleenlukemalla tai muistelemalla, keskustelemalla toisten kanssa. Koko kirjan kertaamisen aikana tarvitaan syvällistä ajattelua, jotta voit hahmottaa kokonaisuuden ja oppimasi asiat.